sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Silkkiä hiuksille

Heii!

Tällä kertaa kirjoittelen kiharien hiusten kuivaamisesta, jolla on huikean paljon merkitystä lopputulokseen! Mainitsin jo pari tärkeää asiaa Kiharoitten DO's ja DONT's postauksessa, mutta nyt käyn aihetta läpi vähän enemmän.


  • Lähdetään siitä, kun tulet suihkusta. Mitä teet hiuksillesi ensimmäiseksi? Luultavasti kuivaat ne tavalliseen pyyhkeeseesi niinkuin ihmiset yleensä. Kiharalle tukalle tämä ei ole kuitenkaan paras vaihtoehto, koska yleisemmin käytetty froteepyyhe imee liikaa kosteutta hiuksesta ja sen karkeus erottelee kiharaa. Varsinkin "turbaani" kuivattaa hiuksia ja saattaa lisätä pörröisyyttä! Parempi vaihtoehto froteepyyhkeelle löytyy esimerkiksi vaatekaapista. Vanha t-paita sopii tehtävään erinomaisesti tai jonkin muu puuvilla materiaali. Myös mikrokuitupyyhkeet tai paperipyyhkeet soveltuvat kuivaamiseen hyvin. 
  • Kun sitten olet löytänyt vaikkapa sen t-paidan, kuivaa hiukset siihen puristelemalla niitä hellävaraisesti. Älä hankaa hiuksia, koska se vain lisää pörröä!
  • Puristeltuasi enimmät vedet kutreistasi (niin etteivät ne hirveästi enää valu), voi alkaa selvittelemään niitä. Koska kiharat täytyy selvittää märkänä täytyy niiden kanssa olla erityisen hellä. Voit harjata varovasti tavallisella harjalla, mutta jos tuntuu että se on liian kovakouraista, niin voit käyttää harvaa kampaa tai vain sormia. Itse ostin joskus sellaisen harvan kamman, jolla kokeilin selvittää hiukset suihkun jälkeen, mutta tuntui ettei se selvittänyt riittävän hyvin. Siispä harjaan yleensä tavallisella harjalla, mutta aloitan latvasta tyveen, jolloin hiuksia ei katkea niin paljon.


Vinkki!
Kun huuhdot hoitoainetta pois suihkussa, selvittele samalla hiukset sormin. Hoitoaine helpottaa selvittämistä eikä suihkun jälkeen tarvitse enää harjata niin paljon!

  • Seuraavaksi on aika laittaa hoitoaine tai muotoiluaine. Itse hieron sitä ensiksi käsiin ja sitten rutistelen sen kaikkialle hiuksiin. Mielestäni rutistelu on parempi tapa laittaa hoitoaine kuin sormin kampaaminen, koska kihara tuntuu pysyvän silloin paremmin muodossaan.
  • Paras tapa hiusten kunnon kannalta on antaa tukan kuivua vapaana. Silloin ei tarvitse tehdä muuta kuin välillä ehkä puristella kiharoita ylöspäin. Aina ei ole kuitenkaan aikaa, joten vaihtoehtona on käyttää hiustenkuivainta. Tykkään kuivata pääalaspäin, jolloin tyvestä tulee ilmavampi! Kannattaa käyttää suutinta, joka pitää kiharan koossa eikä irrottele hiuksia toisistaan. Jos suutinta ei ole käytössä niin voit käyttää kuivaajaa pienimmällä teholla ja se toimii myös ihan hyvin.






Satiinia!

Kiharat tarvitsevat ylellistä kohtelua :)! Yöllä pyöriskely puuvillaisen tyynyliinan päällä voi lisätä hiusten katkeilua ja imeä kosteutta. Satiininen tai silkkinen tyynyliina aiheuttaa vähemmän kitkaa eikä ime kosteutta pois hiuksista.







*Viikon kiharakaunotar*




Sinkkuelämää -sarjan tähti Sarah Jessica Parker



Toivottavasti löysit näistä joitain uusia vinkkejä. Otan vastaan kysymyksiä ja kaikenlaisia toiveita! Kirjoitelkaa myös omia vinkkejä ja jakakaa ne muitten kanssa,

-Fiona


(Lähteet: www.naturallycurly.com Kuvat: google.fi)

18 kommenttia:

  1. aivan mahtava blogi! :) ittelläny on luonnonkihara tukka ja se on aina pörrössä :D sulta saa kyllä tosi käteviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :), ihanaa jos saat jotain apua näistä!

      Poista
  2. Mulla on laineilla olevat hiukset (kihartuvat koko ajan lisää..:D) ja haluaisin korostaa/jämäköittää niitä, niin olisiko sulla minkäänlaista vinkkiä?

    Kiva kun teit tällaisen blogin, pelastat varmasti monien huonot hiuspäivät!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hiusten kuivaessa luonnollisesti/kuivaimella kannattaa koko ajan nostella ja puristella hiuksia, tällä tavalla kiharat korostuu. Kannattaa myös hommata muotoiluaine joka on tarkoitettu kiharoille :).

      Poista
  3. Mistä tuollaisen suuttimen voi ostaa ja mikä sen nimi on? Kiitos tuhannesti vinkistä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diffuuseri-suutin tulee yleensä kuivaimen mukana, niitä saa ihan tavallisista tavarataloista. Paketista näkyy varmasti, jos se tulee mukana, mutta voit varmistaa myyjältä :). Toivottavasti löytyy!

      Poista
  4. Täällä yksi parturikampaaja opiskelija odottaa innolla uusia postauksia ;) mullakin löytyy todella kuivat ja kiillottomat luonnonkiharat, jotka eivät jaksa enää edes mennä kunnolla kiharalle vaan ovat latvoista kiharat ja todella pörröiset...:/ eikä kampaajatkaan osaa sanoa kuin että "on nämä superhyvässä kunnossa vaikka vaalennat mutta luonnonkiharat vaan ovat huonokuntoisen näköiset" sille ei vaan voi mitään :( mutta blogisi on mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiharat todellakin kuivuvat helpommin, mutta väitän, että niistäkin on mahdollista saada hyväkuntoiset oikealla käsittelyllä. Täytyy sanoa, että tuntuu ettei suurinosa kampaajista osaa neuvoa kiharoitten kanssa ja toivoisin, että asia olisi toisin :/. Kiitos ja toivottavasti saat jotain irti postauksista :)!

      Poista
  5. Kivaa, blogi meille käkkäräpäille. Olen ehdottomasti mukana! Toivottavasti postailet useasti ja kuvien kanssa. :) -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Yritän postailla niin paljon kuin kerkiän :)

      Poista
  6. Kiitti täst postauksesta. Mul on tosi kihara tukka ja huomasin et oon hoitanu niit aika väärin siis sen jälkeen ku pesen ne. Sain tosi hyviä vinkkejä:D

    VastaaPoista
  7. Mul on kysymys. Onko TANGLE TEEZER-harja hyvä kiharille hiuksille? Onko se parempi jos harjaa sillä kun tukka on pesty ja märkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Tangle Teezer sopii myös kiharille hiuksille. Oon itekkin aatellu ostaa sellasen kokeiluun :). Myös sillä kannattaa selvittää hiukset märkänä.

      Poista
  8. Moikka! Osaisitko kertoo mulle miten esim aamulla kun kouluun lähdössä ja hiuksia pitäis kuitenki jollain tasolla harjata mutta haluaisin pitää kuitenki korkkiruuvi kiharat mitkä tulee varsinki alempiin hiuksiin ja päältä ne on vähän suoremmat. Syy miksi ne pitäis harjata on koska ne tahtoo yön aikana mennä vähän kokkaraiseks ja liikaa yhteen eikä ne oo ilman harjausta siistit :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin että kampaat niitä kevyesti sormilla etkä käytä harjaa ollenkaan. Seuraavassa postauksessa tulee vinkkejä siihen miten kiharat saa säilymään muodossaan yli yön, kannattaa kokeilla niitäkin :)

      Poista
  9. eikö silkkinen tyynynliina sähköistytä kiharoita hiuksia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkkisen tyynyliinan ei pitäisi sähköistää hiuksia.

      Poista